Suni Oy:n historia

1905 – 1910

  • 25-vuotias Elias Suni aloittaa 1.2.1905 vuokratiloissa Aatu Lavikan talossa oman sekatavarakaupan Savitaipaleen Laksiaisissa 2.135 silloisen markan (nykyrahassa noin 14 teur) alkupääomalla.
  • Elias ottaa hoitoonsa Laksiaisen postipysäkin ja aloittaa Suomi-henkivakuutusyhtiön asiamiestoiminnan.
    Myös puu- ja halkokauppaan ryhdytään


Lavikan talo, jossa Elias Sunin ensimmäinen oma myymälä, aittakauppa, sijaitsi. Kuva on vuodelta 1944.


Joulukuussa 1905 Elias Suni osti viipurilaiselta Andrej Nikitiniltä muun muassa pikeä, puunauloja, korvanauhaa ja 10 paria kurpposia eli nahkaisia naisten jalkineita.

Kuvatekstit: Salovaara, Outi 2005. Arvoisan yleisön kannatusta toivoen. Suni Oy:n historiikki. Lappeenrannan Kirjapaino Oy

1910 – 1920

  • Ensimmäinen oma ”kauppakartano” valmistuu v. 1910 Savitaipaleelle.
  • Elias Suni naimisiin Ida Käyhdyn kanssa v. 1910.
  • Viljo Suni syntyy v. 1911
  • Luumäen Jurvalan rantaan perustetaan sivuliike 1912.
  • Elias Suni perustaa Luumäen Höyry- ja Moottoriveneosakeyhtiön 1911 ja toimii yhtiön toimitusjohtajana.
  • Elias Suni muuttaa Lappeenrantaan v. 1915 ja ostaa William Lindholmilta Kangas- ja Sekatavarakaupan Haikalan talosta kauppakadulta.
  • Elias Suni myy Savitaipaleen kauppakartanonsa ja liikkeensä J. A. Pölläselle v. 1916.
    Yhtiöstä E. Suni Osakeyhtiö v. 1917.
  • Elias Suni ostaa v. 1917 oman kiinteistön Kuninkaankatu 1:n (nykyisin Koulukatu), johon perhe muuttaa asumaan.


Suni Oy:n henkilökunta vuonna 1916. Tummiin pukuihin pukeutuneina Artturi Varjoranta (vas.), Elias Suni, Hugo Puutelahti ja harjoittelija Sakari Tynkkynen. Muut henkilöt ovat muun muassa asiapoikia.


Elias Suni meni kesällä 1910 naimisiin samalta kylälta kotoisin olevan Ida Käyhdyn kanssa.

Kuvatekstit: Salovaara, Outi 2005. Arvoisan yleisön kannatusta toivoen. Suni Oy:n historiikki. Lappeenrannan Kirjapaino Oy

1920 – 1930

  • Päivittäistavaravähittäiskauppa myydään v. 1923 Puutelahdelle ja Liimataiselle, jotka ovat yhtiön palveluksessa.
  • Yhtiö keskittyy ja aloittaa tukkukauppan Kuninkaankatu 1:ssä, johon rakennetaan toinen kerros.
  • Yhtiö liittyy Tukkukauppiaiden liitto ry:n jäseneksi.
  • v. 1923 yhtiö aloittaa ensimmäisen bensa-aseman Lappeenrannassa..
  • v. 1927 yhtiö aloittaa autokaupan ensimmäisenä Etelä-Karjalassa Studebaker-merkillä.


Kauppiaspariskunta Ida ja Elias Suni joskus 1920-luvulla.


Suni Oy:n ensimmäinen henkilöauto, Chevrolet, vuonna 1923. Autoa ajaa Toivo Uski, ja kyydissä ovat Bruno Österlund ja Elias Suni.

Kuvatekstit: Salovaara, Outi 2005. Arvoisan yleisön kannatusta toivoen. Suni Oy:n historiikki. Lappeenrannan Kirjapaino Oy

1930 – 1940

  • Elias Suni kuolee 1930 viidenkymmenen vuoden ikäisenä ja Ida Sunista tulee yhtiön toimitusjohtaja.
  • Lamavuodet koettelevat yhtiötä. Toimintaa joudutaan supistamaan.
  • Kansallisosakepankki sanoo irti yhtiön luotot. Suomen Yhdyspankki ”pelastaa” yhtiön.
  • Ida Suni kuolee 1937 viidenkymmenen vuoden ikäisenä ja Viljo Sunista toimitusjohtaja 26 vuoden ikäisenä.


Sisäkuva Suni-yhtion tukkuliikkeestä 1930-luvulla.


Hämmentyneet ja itkettyneet Sunin orvot lapset äitinsä Ida Sunin hautajaispäivänä 1937. 26-vuotias Viljo (oik.) joutuu ottamaan toimitusjohtajan tehtävät vastaan, Toivo-veli on 22-vuotias. 24-vuotias Lahja (vas.) on jo omillaan, mutta 15-vuotias Sisko jää kasvattiäiti Hilja Heikkisen hoiviin.

Kuvatekstit: Salovaara, Outi 2005. Arvoisan yleisön kannatusta toivoen. Suni Oy:n historiikki. Lappeenrannan Kirjapaino Oy

1940 – 1950

  • Yhtiön nimi muuttuu Suni Oy:ksi.
  • Tavarapula ja miesten lähtö armeijaan vaikeuttavat toimintaa.
  • Omaa tuontia Saksasta. Suomen armeija merkittävä asiakas.
  • Toiminta evakoidaan Taipalsaarelle ja Mikkeliin 1944.
  • Rahan leikkaus ja devalvaatiot hankaloittavat toimintaa.


Suni Oy:n henkilökunta lähdössä perunannostotalkoisiin syksyllä 1942. Auton kyydissä asiatyttö Irja Luukas (vas.), juoksupoika sekä Lea Alander vaaleassa hatussa ja Martta Mononen tummassa baskerissa.


Viljo ja Aino Sunin häitä vietettiin sotatalvena 1944.


Suni Oy:n kuorma-autoa lastataan vuoden 1944 tienoilla. Vasemmalla näkyvässä matalassa rakennuksessa sijaitsi muun muassa talli.

Kuvatekstit: Salovaara, Outi 2005. Arvoisan yleisön kannatusta toivoen. Suni Oy:n historiikki. Lappeenrannan Kirjapaino Oy

1950 – 1960

  • Koulukadulle rakennetaan uudet varastotilat.
  • Autokauppa aloitetaan uudelleen v. 1951 Austin ja Mercedes-Benz-merkeillä.
  • Yhtiö toimii mallasjuoman edustajana.
  • ASO-yhteistyöryhmä perustetaan v. 1955.


Auto-osaston eleetöntä tyyliä Valtakatu 23:ssa vuonna 1953.


Valtakatu 23:n autoliikkeen ikkunassa kiiltelee Mersu.


Suni Oy:n pikkujouluissa 1957 nähtiin muikeita ilmeitä. Eino Hämäläinen (vas.) ja Elis Puustinen (oik.) saivat “prenikan” 10 vuoden palveluksesta ja Viljo Suni keskuskauppakamarin ansiomerkin 25 vuoden palveluksesta.

Kuvatekstit: Salovaara, Outi 2005. Arvoisan yleisön kannatusta toivoen. Suni Oy:n historiikki. Lappeenrannan Kirjapaino Oy

1960 – 1970

  • Tuonti vapautuu.
  • Uusi nykyaikainen suurvarasto Puhakankadulle v. 1962.
  • Kodinkonekauppa aloitetaan v. 1962.
  • Ensimmäinen pikatukku avataan Koulukadulle v. 1966. Toinen Imatralle v. 1969.
  • Yhtiö Rautakonttori Oy:n osakkaaksi.
  • A&O-ketjutoiminta alkaa.


Toimitusjohtaja Viljo Suni oli esittelemässä uuden kodinkonekaupan tuotteita asiakkaille liikkeen avajaisissa 6. maaliskuuta 1962 Koulukatu 7:ssä.


David Brown –traktorin, “Taavetin”, mainos vuodelta 1962. KoneSuni aloitti traktoreiden myynnin jälleen vuonna 2012.


Elämää Koulukatu 1:n tienoilla 1960-luvulla. Taustalla Shellin tankkauspiste niin sanotulla Sunin kentällä.

Kuvatekstit: Salovaara, Outi 2005. Arvoisan yleisön kannatusta toivoen. Suni Oy:n historiikki. Lappeenrannan Kirjapaino Oy

1970 – 1980

  • Tapuli-tavaratalo valmistuu lappeenrantaan v. 1972.
  • Auto-Sunille uudet omat tilat Toikansuolle v. 1973.
  • T-merkki tukolaisen ryhmän käyttöön v. 1973. A&O-toiminta päättyy v. 1977.
  • Rautia-myymälä Joutsenoon 1974.
  • Alueellinen yhteislogistiikkayhtiö Jakeva Oy Kouvolaan v. 1975.
  • Toinen Tapuli-tavaratalo avataan Joutsenoon v. 1976.
  • Uusi suurpikatukku Lappeenrantaan v. 1976.
  • 26-vuotias ekonomi Tapani Suni yhtiön toimitusjohtajaksi 1.7.1976.
  • Viljo Suni jatkaa hallituksen puheenjohtajana.


Tapani Suni työhuoneessaan Koulukatu 1:n puisessa pääkonttorissa 1970-luvulla. Työpöydän vieressä on komea yksi kakluneista, joilla talo lämmitettiin aina sen purkamiseen asti 1984.


Suni Kodinkoneet -myymälä Valtakadulla muutettiin Kone-Suniksi 1977.


1970-luvun lopulla Puhakankatu näytti varsin toisenlaiselta kuin nykyisin. Muun muassa Tapulia oli sen jälkeen laajennettu, Lappeenrannan Rautakauppa sekä Suni Oy:n rauta- ja maatalouspiste on purettu ja alueelle on rakennettu Eekoon Prisma. Lisäksi Puhakankatu on oikaista kohtisuoraksi Lavolankatua vasten.

Kuvatekstit: Salovaara, Outi 2005. Arvoisan yleisön kannatusta toivoen. Suni Oy:n historiikki. Lappeenrannan Kirjapaino Oy

1980 – 1990

  • Viljo Sunista Suomen Tukkukauppiasliiton kunniajäsen.
  • Audi- ja Volkswagen edustus yhtiölle v. 1980. Ensimmäinen oma autokorjaamo.
  • Viljo Suni kuolee v. 1982 seitsemänkymmenenyhden vuoden ikäisenä.
  • Ensimmäinen Rabatti-myymälä Kouvolaan v. 1983.
  • Erkki Suni palaa yhtiön palvelukseen v. 1983
  • Toinen Rabatti-myymälä Lappeenrantaan Koulukadulle v. 1984.
  • Yhtiö hankkii oman IBM-tietokoneen. Tietojärjestelmiä kehitetään.
  • Erkki ja Tapani Suni ostavat Lappeenrannan Rautakauppa Oy:n v. 1985.
  • Päivittäistavaratukkukauppa myydään Tukkumanni Oy:lle v. 1987.
  • v. 1987 Maakunnallinen yrittäjäpalkinto.
  • Autokorjaamon tilat tuplataan v. 1987.
  • Yhtiöt ja liiketoiminnat jaetaan Erkki ja Tapani Sunin kesken lokakuussa 1988. Tapanille päivittäistavaravähittäiskauppa ja Erkille rauta-, maatalous-, auto- ja kodinkonekauppa.
  • Ekonomi Marja Suni Suni Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi v. 1989.
  • Yhteensä 14 Rabatti-myymälää perustetaan Etelä-Karjalaan, Kymenlaaksoon ja Savonlinnaan.
  • Etelä-Karjalan Osuuspankki yhtiön ainoaksi pankiksi kilpailutuksen jälkeen.
  • Tapulia laajennetaan v. 1989.
  • Rahamarkkinat ja ulkomaalaisomistus vapautuvat.
  • Talous käy ylikierroksilla. Hallitus ”heittää bensaa nuotioon”.


Viljo ja Tapani Suni yhtion lippulaivan Tapulin edustalla pakkaspaivänä 1980.


Koulukatu 1 ennen purkamista 1984.


Koulukatu 1:n uuden Rabatin myymälänhoitaja Eeva Hakuli (oik.) sekä Pia Kinnunen esittelevät uuden myymälätyypin tuotevalikoimaa 1984.

Kuvatekstit: Salovaara, Outi 2005. Arvoisan yleisön kannatusta toivoen. Suni Oy:n historiikki. Lappeenrannan Kirjapaino Oy

1990 – 2000

  • Erkki Suni myy yhtiönsä Starckjohann Oy:lle v. 1991.
  • Suni Oy:n ensimmäinen Hansa-discounter Kourulaan v. 1992.
  • Rabatit muutetaan Frendi-myymälöiksi vuosina 1993-1995.
  • Imatralle 3. Tapuli-suurmarket v. 1993.
  • Toinen Hansa-myymälä Lauritsalaan v. 1994.
  • Kolmas Hansa Ratakadulle v. 1995.
  • Valtakunnallinen yrittäjäpalkinto v. 1995.
  • Lappeenrannan Tapulin 3. laajennus v. 1998.
  • Yhtiö käynnistää maakunnallisen Tähti-klubi kanta-asiakasjärjestelmän v. 1998.
  • Yhtiö aloittaa päivittäistavaroiden IISi-Kuriiri verkkokaupan v. 1998.
  • v.1999 ensimmäinen Lappeenrannan Yrittäjä- ja Liikemiesyhdistyksen Kurki-palkinto.
  • Yhtiö myy päivittäistavaraliiketoimintansa Wihuri-konsernille v. 1999.


Ratakadun Hansan avajaisia vietettiin 10.10.1995. Paikalla olivat mm. markkinointipäällikkö Pertti Vertanen (vas.), toimitusjohtaja Tapani Suni, kaupunginjohtaja Markku Andersson ja kenttäpäällikkö Matti Puuska.



Tapani ja Marja Suni vastaanottamassa valtakunnallista yrittäjäpalkintoa Lappeenrantasalissa lokakuussa 1995. Onnittelemassa eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen ja vasemmalla Suomen yrittäjien puheenjohtaja Risto Heikkilä.



Kuvassa yksi Rabatista Frendiksi muuttunut myymälä.



1990-luvun lopulla Suni Oy ideoi kilpailussa pärjätäkseen ja kanta-asiakkaita saadakseen uuden maakunnallisen kanta-asiakasjärjestelmän, Tähti-klubin.



Hansan avajaiset saivat hyvän vastaanoton asiakkailta. Kuvassa näkyy myös henkilökunnan persoonallinen työvaatetus.

Kuvatekstit: Salovaara, Outi 2005. Arvoisan yleisön kannatusta toivoen. Suni Oy:n historiikki. Lappeenrannan Kirjapaino Oy

2000 – 2010

  • Yhtiö aloittaa 1.5.2000 uudelleen autokaupan ostamalla tytäryhtiönsä lukuun Vehon Etelä-Karjalan (Lappeenranta ja Imatra) liiketoiminnot (Citroen, Honda ja Mercedes-Benz) ja Lappeenrannan Harapaisen kiinteistön.
  • Lokakuussa 2000 ostetaan Saimaan Auton liiketoiminnat (BMW, Mitsubishi ja Skoda).
  • Suni Oy ostaa kauppakeskus Oprin yhdessä Erkki Sunin kanssa v. 2001.
  • Elokuussa 2001 valmistuu Harapaisen 1. laajennus. Tiloihin siirretään ostettu liiketoiminta ja samalla aloitetaan ko. merkkien huoltotoiminta.
  • Auto-Suni ostaa 2003 osuuden lappeenrantalaisesta AS-Huolto Oy:stä, joka toimii henkilö- ja pakettiautojen ns vapaana huolto- ja korjausyrityksenä.
  • v. 2004 ostetaan imatralainen Auto-Salo Oy (Daewoo ja Opel). Imatran toimitiloja laajennetaan.
  • v. 2005 ostetaan Timosen Auto Oy:n Lappeenrannan liiketoiminnot (Daewoo ja Opel) ja autokauppakiinteistö Alaniitynkadulla.
  • Suni Oy täyttää 100 vuotta 1.2.2005. Nuorisotyöhön lahjoitetaan 100.000 euroa.
  • Harapaisen autotalon 2. laajennus valmistuu toukokuussa 2005 ja Opel- ja Chevrolet-toiminta siirretään laajennettuihin tiloihin.
  • Kesäkuussa 2006 ostetaan kotkalainen Acumen Autot Oy (Citroen, Honda, Mercedes-Benz ja Mitsubishi).
  • Kesäkuussa ostetaan kotkalaisen Viialan Auto Ky:n Skoda-liiketoiminta, joka siirretään Keltakalliontielle. Samalla aloitetaan Skoda-huoltotoiminta Kotkassa.
  • Suni Oy myy vanhat päivittäistavarakauppakiinteistönsä v. 2006.
  • Suni Oy lähtee mukaan pienkone- ja venekauppaan ostamalla osake-enemmistön Erkki Sunilta lappeenrantalaisesta Venesuni Oy:stä. Yhtiön nimi muutetaan KoneVeneSuni Oy:ksi ja Mikkeliin, Lahteen ja Kotkaan avataan uudet toimipisteet.
  • Suni Oy ostaa Kotkan autotalon v. 2007 Keltakalliontiellä.
  • v. 2007 luovutaan BMW-myynnistä. Huoltotoimintaa jatketaan.
  • v. 2007 KoneVeneSunin toiminta laajenee Kuopioon, Vaasaan ja Ouluun. KVS-ketjuun kuuluu nyt 7 toimipistettä. Suni Oy perustaa Harry Granön ja Jere Kuisminin kanssa MotoSuni Oy:n.
  • AS-Huolto Oy ostaa Vuoksen Akku ja Autosähkö oy:n liiketoiminnan. Yhtiö toimii valtuutettuna Ford-huoltoliikkeenä Imatran talousalueella.
  • v. 2008 ostetaan kouvolalaisen Päivän Auto Oy:n ja Päivän Huolto Oy:n liiketoiminnat (BMW, Mitsubishi, Skoda ja Subaru). BMW- ja Subaru-liiketoiminnoista luovutaan pois lukien Subaru-huolto.
  • Kesäkuussa 2008 ostetaan yhdessä Tomi Turusen, Auto-Kilta Oy:n ja Auto-Hatakka Oy:n kanssa lappeenrantalainen Automaalaamo Jukka&Hytti Oy.
  • MotoSunin toiminta käynnistyy Lappeenrannan Kourulassa tammikuussa 2008.
  • Lokakuussa 2008 valmistuu Auto-Sunin Harapaisen 3. laajennus, johon siirretään yhtiön vauriokorjaustoiminta Tullitieltä.
  • Auto-Suni ottaa käyttöön 1.1.2009 Auto-Suni-nimen kaikissa toimipaikoissa
  • Tammikuussa 2009 aloitetaan Kouvolassa Honda-myynti- ja huoltotoiminta.
  • Auto-Suni lopettaa helmikuussa 2009 Mitsubishin myynnin. Huoltotoimintaa jatketaan kaikissa toimipaikoissa.
  • Syyskuussa 2009 aloitetaan Kotkassa Opel-myynti- ja huoltotoiminta.
  • Veneiden ja pyörien kysyntä Suomessa kääntyy laskuun kansainvälisen finanssikriisin aiheuttaman taantuman seurauksena. Uusien veneiden ja moottoripyörien kokonaismyynti romahtaa vuonna 2009 noin 40 %. Kuopion, Vaasan ja Oulun toimipisteet suljetaan.


Auto-Sunin laajennus valmistui elokuun alussa 2001 Harapaisissa.



Auto-Sunin laajennus käynnissä Harapaisentiellä.



Auto-Sunin sisätilat Harapaisentiellä laajennuksen jälkeen vuonna 2001.

Kuvatekstit: Salovaara, Outi 2005. Arvoisan yleisön kannatusta toivoen. Suni Oy:n historiikki. Lappeenrannan Kirjapaino Oy

2010 – 2020

  • Konsernin autokauppa keskitetään Auto-Suni Oy:hyn 1.1.2010 alkaen. Ekonomi myyntijohtaja Jussi Salo nimitetään yhtiön toimitusjohtajaksi. Tapani Suni siirtyy hallituksen puheenjohtajaksi.
  • Vene-, kone- ja pyöräkaupan alamäki jatkuu autokaupan kääntyessä nousuun. KoneVeneSunin:n ja MotoSunin toiminta on tappiollista. Mikkelin toimipaikka suljetaan syksyllä.
  • Vuonna 2011 vene- ja pyöräkaupan kokonaiskysyntä jatkaa laskuaan jo neljättä vuotta. Konsernin vene,- pienkone- ja pyöräkauppa yhdistetään Lappeenrannassa ja keskitetään Myllymäen toimipaikkaan. Yhtiön nimi lyhennetään KoneSuni Oy:ksi. Kotkan liiketoiminta myydään toimipisteen myymäläpäällikölle syksyllä.
  • Helmikuussa 2011 Auto-Suni aloittaa Chevrolet-toiminnan myös Kotkassa ja Kouvolassa.
  • Kotkan autotalon laajennus valmistuu lokakuussa 2011.
  • Auto-Suni perustaa joulukuussa 2011 yhdessä Auto-Salpa Oy:n ja Lehtoauto Ky:n kanssa maalaamoyrityksen Kotkaan.
  • Mercedes-Benz Sprinter tavara-autojen myynti ja huolto siirtyy Auto-Sunille 1.1.2012 alkaen Lappeenrannassa, Imatralla ja Kotkassa.
  • Auto-Suni valitaan vuoden 2011 Chevrolet-kauppiaaksi Suomessa.
  • Veneiden ja pyörien kokonaiskysyntä Suomessa laskee jo viidettä vuotta peräkkäin. Viimeinen Etelä-Karjalan ulkopuolella oleva toimipaikka Lahti suljetaan lokakuussa 2012.
  • Auto-Suni päättää rakentaa uudet huolto- ja varaosatilat Kotkan Keltakalllioon. Tilat valmistuvat lokakuussa 2013.
  • Auto-Suni ostaa huhtikuussa 2013 Auto-Somman Kouvolan (Citroen, Hyundai, Isuzu, Mercedes-Benz, ja Suzuki) ja Mikkelin (Citroen, Hyundai ja Isuzu) liiketoiminnot ja vuokraa Auto-Soman toimitilat.
  • Auto-Suni valitaan vuonna 2013 ennätyspistein Suomen parhaaksi autokaupaksi AutoBild-lehden teettämässä palvelututkimuksessa. Edellisenä vuonna Auto-Suni sijoittui toiseksi.
  • AS-Huolto käynnistää marraskuussa kaikkien merkkien Autoasi-korjaamon ja Rengasmarket palvelupisteen Mikkelissä. Yhtiöllä on nyt toimintaa 3 paikkakunnalla.
  • AS-huollon Lappeenrannan kiinteistön laajennus valmistuu joulukuussa 2013. AS-huollon toimitilojen laajennuksen yhteydessä kiinteistöön valmistuu tilat myös Pesuparkille ja K1-Katsastajille. Uusi kokonaisuus tarjoaa kaikkien merkkien asiakkaille monipuoliset pesu-, fiksaus-, katsastus-, rengashotelli-, määräaikaishuolto- ja korjauspalvelut ”yhden pysähdyksen taktiikalla”.
  • GM ilmoittaa joulukuussa 2013 lopettavansa Chevrolet-toiminnan Länsi-Euroopassa. Auto-Suni jatkaa merkin huoltoa kaikilla paikkakunnilla.
  • Auto-Suni myy Mikkelin Hyundai- ja Isuzu-liiketoiminnat Auto-Killalle ja luopuu Mikkelin toiminnasta huhtikuussa 2014 ja joulukuussa Kotkan Opel-toiminnasta.
  • Auto-Suni valitaan vuonna 2014 toisena vuotena peräkkäin ja jälleen ennätyspistein Suomen parhaaksi autokaupaksi Auto-Bild-lehden teettämässä automyynnin palvelututkimuksessa.
  • KoneSuni Oy lopettaa toimintansa heinäkuussa 2015 toimialan jo vuodesta 2009 jatkuneen heikon kysynnän, yhtiön toiminnan tappiollisuuden ja alan vaisujen tulevaisuuden näkymien johdosta.
  • Auto-Suni päättää lokakuussa 2015 rakentaa uuden autotalon Kouvolan Korjalan alueelle, minne kaupungin autokauppa on keskittynyt. Hanke valmistuu kesäkuun alkuun 2016.
  • Auto-Suni aloittaa v. 2016 Huyndai-myynnin ja huollon myös Kotkassa. Yhtiö valitaan jo kolmannen kerran Suomen parhaaksi autokaupaksi Auto-Bild-lehden automyynnin asiakaspalvelututkimuksessa.
  • AS-Huolto myy tammikuussa 2017 Mikkelin liiketoiminnan Allcar-Service Oy:lle ja Imatran liiketoiminnan Auto-Sunille. Toiminta siirretään Auto-Sunin Anssinkadun tiloihin. AS-huolto jatkaa toimintaa Lappeenrannassa.
  • Uusien henkilöautojen kysyntä kasvaa v. 2016 noin 9 % ja näin ollen kokonaisrekisteröinnit ovat noin 119.000 kpl. Auto-Suni tekee historiansa parhaan liikevaihdon, noin 72,3 milj. euroa.
  • Yhtiön johtoresursseja vahvistetaan syyskuussa 2017 nimittämällä Janne Mankki myyntijohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi.
  • Auto-Sunin valtuutettu Opel-toiminta päättyy 31.12.2017 maahantuojan irtisanottua sopimuksen syksyllä 2015. Yhtiö jatkaa Opel-huoltotoimintaa Lappeenrannassa, Imatralla ja Kotkassa.
  • Auto-Suni aloittaa valtuutetun Hyundai-liiketoiminnan syksyllä 2017 Lappeenrannassa ja Imatralla.
  • Uusien henkilöautojen myynti polkee paikallaan johtuen mm. alkuvuoden autoverosekoilusta ja v. 2018 romutuspalkkiokampanjan tiedottamisesta jo syksyllä 2017. Auto-Sunin myynti kasvaa ja tulos paranee edelleen. Koko henkilökunnalle maksetaan voittopalkkiot.
  • Yhtiö lanseeraa v. 2018 alussa uuden Kumppani® palvelukokonaisuuden, joka takaa asiakkaalle vaivattoman, riskittömän ja helposti budjetoitavan autoilun. Katso tarkemmin: www.kumppani.fi
  • Etelä-Karjalan yrittäjät nimeää Ville Sunin helmikuussa 2018 Etelä-Karjalan vuoden nuoreksi yrittäjäksi. Ville lahjoittaa palkintorahan hyväntekeväisyyteen.
  • Suni Oy:n hallitus päivittää maaliskuussa 2018 konsernin strategian ja päättää, että konserni keskittyy liiketoiminnassa valtuutetun autokaupan monimerkkiliiketoimintaan ja tytäryhtiö Auto-Suni Oy:n kehittämiseen ja kasvattamiseen. Hallitus näkee autokaupan murroksessa edelleen hyviä mahdollisuuksia, vaikka Auto-Sunin liikevaihto on kasvanut kahden viimeisen vuoden aikana peräti 27,4 %, mikä on selvästi alan yleiskehitystä parempi kehitys. Näin ollen Suni Oy myy kesäkuussa riippumatonta huolto- ja korjaamoliiketoimintaa harjoittavan tytäryhtiönsä AS-Huolto Oy:n koko osakekannan Autokatsastus Lappeenranta Oy:lle ja JJ-Autofix Oy:lle ja yhtiön omistus siirtyy uusille omistajille 1.8.2018.
  • Auto-Sunin Kouvolan toimipisteen vaihtoautokauppaa, vauriokorjaamo- ja pesu&fiksaustoimintaa palveleva noin 850 m2 laajennus valmistuu marraskuussa 2018.
  • Suni Oy:n hallitus nimittää emoyhtiön Suni Oy:n toimitusjohtajaksi 1.1.2019 alkaen KTM Ville Sunin. Näin kokonaisvastuu Suni-konsernin johtamisesta ja kehittämisestä siirtyy 4. sukupolvelle. Ville jatkaa myös Auto-Suni Oy:n toimitusjohtajana. Ekonomi Tapani Suni siirtyy 42 vuoden vetovastuun jälkeen Suni Oy:n hallituksen osapäiväiseksi puheenjohtajaksi ja jää samalla pois Auto-Suni Oy:n hallituksesta.
  • Uusien henkilö- ja pakettiautojen kauppa pysyy edelleen vaisuna vuonna 2018. Uusia henkilöautoja rekisteröidään noin 119.000. Nyt kaupankäyntiä häiritsee hiilidioksidipäästöjen uusi WLTP-mittaustapa, jonka Suomi otti käyttöön ensimmäisenä Euroopassa 1.9.2018 alkaen. Asiakkaiden epätietoisuutta vahvistaa lisäksi – poikkeuksellisen korkeasta kuluttajaluottamuksesta ja alhaisesta korkotasosta huolimatta – politikkojen ja median ylläpitämä käyttövoimadebatti, jossa sähköautoja ”hypetetään” polttomoottoriautojen ja erityisesti dieselien kustannuksella. Edellä mainituista syistä käytettyjen henkilöautojen tuonti nousee ennätyslukemiin. Auto-Sunin myynti kasvaa edelleen ja saavuttaa uuden ennätyksen 78 milj.euroa. Myös kannattavuus säilyy hyvänä.
  • Suni Oy ostaa tammikuussa 2019 osakkuusyhtiönsä TRS-Kiinteistöt Oy:n koko osakekannan. Lisäksi Suni Oy enemmistöosuuden MS-Auto Oy:stä, joka on keskittynyt edullisen hintaluokan vaihtoautokauppaan. MS-Auto Oy:n perusti Markus Sollovuonna 2013 ja Markus jatkaa yhtiön merkittävänä osakkaana ja toimitusjohtajana. Yrityskauppa tukee konsernin vuonna 2018 päivitettyä strategiaa ja tavoitetta kasvattaa erityisestivaihtoautomyyntiä koko konsernissa.
  • Auto-Suni saa jälleen merkittäviä tunnustuksia vuonna 2019. Kouvolan toimipiste valitaan toisen kerran peräkkäin Suomen parhaaksi Mercedes-Benz-jälleenmyyjäksi mm. myyntivolyymi ja asiakastyytyväisyys-kriteerien perusteella. Vuonna 2019 Auto-Suni voittaa myös Suomen parhaan Skoda-jälleenmyyjän tunnustuksen, ensimmäistä kertaa koskaan.
  • Tero Korhonen, joka on toiminut konsernin it-tehtävissä vuodesta 2013 alkaen, nimitetään syyskuussa 2019 Auto-Suni Oy:n digijohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi.
  • Vuonna 2019 uusia henkilöautoja rekisteröidään Suomessa vain 112.489 laskun ollessa -5,4 %. Alan volyymi on edelleen selvästi alle vuoden 2008 tason. Suni-konsernin myynti ja kannattavuus kehittyvät hyvin. Liikevaihto nousi +17 % MS-Auton vauhdittamana jo noin 92 miljoonaan euroon.
  • MS-Auto avaa tammikuussa 2020 kuudennen toimipisteensä Lempäälän Ideaparkin pohjoismaiden suurimpaan autokauppakeskukseen.
  • Maaliskuussa 2020 Korona-virus ja pandemia iskee Suomeenkin! Ihmisten liikkuminen ja kaupankäynti pysähtyy hetkellisesti kuin seinään. Konsernissa otetaan käyttöön tarpeelliset asiakkaiden ja henkilökunnan turvallisuuden varmistamiseen liittyvät suojautumiskeinot. Kesällä yleistilanne paranee, mutta loppusyksyllä alkaa Koronan toinen vaihe.
  • Uusien henkilöautojen ensirekisteröinnit supistuvat v. 2020 noin 16 %:ia ollen 94.434. Viimeksi vastaava taso on nähty v. 2009 USA:sta käynnistyneen finanssikriisin iskettyä Suomeen. Suni-konserni selviää Korona-vuodesta kohtuullisin vaurioin. Liikevaihto jopa kasvaa 9 %:ia ja ylittää ensi kerran sadan miljoonan euron rajapyykin ollen 101 milj.€. Liikevaihdon kasvun taustalla on v. 2018 uudistetun strategian mukainen panostus vaihtoautokauppaan ja MS-Auton uuden toimipisteen avaaminen. Konsernin tulos heikkenee kuitenkin 28 %:ia ollen edelleen kohtuullinen. Suni Oy jatkaa kiinteistöjensä aurinkovoimalainvestointeja Kouvolassa ja Kotkassa.


Kaikki neljä sukupolvea kuvassa. Taustalla vas. Viljo “Ville” Suni ja Elias Suni. Edessä vas. Ville Suni ja Tapani Suni. Kuva vuodelta 2012.



Auto-Sunin uusi kiinteistö Kouvolassa Alakyläntiellä saa laajennusosan, joka otetaan käyttöön marraskuussa 2018.



Lappeenrannan Auto-Suni palkitaan vuoden 2019 Skoda-jälleenmyyjänä sekä Kouvolan Auto-Suni vuoden 2019 Mercedes-Benz jälleenmyyjänä.

Kauppakirjojen allekirjoitus 18.1.2019, kun Suni Oy osti enemmistön MS-Auto Oy:stä. Samalla allekirjoitettiin osakassopimus yhteisestä yrittäjyydestä Markus Sollon kanssa.



Suni Oy 115 vuotta-juhlailmoitus. Ilmoitus julkaistaan mm. Etelä-Saimaassa, Kymen Sanomissa sekä Kouvolan Sanomissa.

2020 – 2030

2021 Suni-konserni saavuttaa historiansa korkeimman liikevaihdon 123,5 m€ (+22 %) ja tuloksen ennen veroja 4,3 m€. Sijoitetun pääoman tuotto 17,5 % ylitti strategisen tavoitteen. Auto-Suni ylittää oman tulostavoitteensa ja koko yhtiölle maksetaan merkittävä voittopalkkio.

Suni Oy jatkaa kiinteistöjensä energiatehokkuusinvestointeja. Kotkaan investoidaan ilmavesilämpöpumput maakaasulämmityksen korvaajaksi ja laajennetaan aurinkovoimalaa. Lahden kiinteistöön aloitetaan maalämpöinvestoinnin suunnittelu.

2022 koronapandemia alkaa hellittää Suomessa, mutta helmikuun lopulla alkaa uusi odottamaton kriisi, kun Venäjä hyökkää Ukrainaan. Ukrainan sota ja globaalien logistiikkaketjujen ongelmat pahentavat autoteollisuuden komponentti- ja sirupulaa. Tuotantoja joudutaan rajoittamaan ja uusien autojen toimitukset viivästyvät. Polttoainehintojen nousun johdosta ladattavien hybridien ja täyssähköautojen kysyntä kasvaa voimakkaasti keväällä, mutta syksyllä energiakriisin alkaessa niiden kysyntä supistuu voimakkaasti ja hintatasot lähtevät tämän seurauksena nopeaan laskuun. Suni-konsernin liikevaihto laskee 118,4 m€ ja tulos ennen veroja 1,6 m€ tasolle.

2023 Auto-Sunin jälkimarkkinoinnin kannattavuus kohenee huomattavasti tehokkaamman ja laadukkaamman liiketoiminnan johdosta, mutta vaihtoautojen hintatrendit jatkavat automarkkinassa laskevina. MS-auto sulkee Lempäälän toimipisteen helmikuussa ja lopettaa Vantaan toimipisteessä myynnin keskittyen siellä vain vaihtoautojen ostotoimintaan. MS-auto siirtyy 1.9. alkaen Suni Oy:n 100 %:seen omistukseen. Samalla MS-auton toimitusjohtajaksi nimitetään useamman vuoden yhtiössä työskennellyt Tom Tasanen.